Vilma
•
Omistaja
Viestit: 24
Tykkäykset: 0
|
Julkaissut Vilma Nov 8, 2020 9:52:45 GMT
Lancelot, "Canto"Suomalainen ratsuponiori
Omistaja Vilma Kavalniemi
Omat sivut
|
|
Vilma
•
Omistaja
Viestit: 24
Tykkäykset: 0
|
Julkaissut Vilma Oct 19, 2023 21:04:33 GMT
Hairahduksia ja kajahduksia10. maaliskuuta 2019 "Myydään upeasukuinen, 5-vuotias ratsuponiori. Hienoliikkeinen ja yhteistyöhaluinen. Tästä jollekin hieno poni käyttöön ja näyttöön."Tuijotin herkeämättä läppärini näytöllä koreilevaa myynti-ilmoitusta. Tuo samainen ilmoitus oli pyörinyt mun mielessäni jo usean päivän ajan. Koulutehtävät odottivat tekijäänsä, mutta en saanut voikolta ponilta mielenrauhaa. Lancelot. "Jopa sen nimi on mahtipontinen", huomasin ajattelevani, kun sormeni lopulta syyhysivät pitkin läppärin näppäimistöä rustatessani orin myyjälle viestiä. Vähän kajahtanuthan mä ehkä olin, kun lähdin tähän elämäntilanteeseen hevosta ostamaan. Mutta tähänhän sitä rahaa oli säästetty jo monen vuoden ajan. Hevosen hintaluokka oli tosin hieman noussut alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta jos kituuttaisin eläisin vähän tiukemmalla budjetilla muutaman kuukauden, niin ehkä tästäkin selvittäisiin. Enkä mä ollut sitä viestiä kirjoittaessani yhtään varma siitä, pääsisinkö edes koeratsastamaan ponia. Saati sitten, että vastaisiko myyjä edes koskaan viestiini. Ja sitä paitsi - kaikki hevosihmisethän olivat vähän kajahtaneita. Se vähän niin kuin kuului asiaan. Kului muutamia päiviä, kunnes mun sähköpostiini kilahti vastaus. Lancelotia oli menossa katsomaan jo jokunen muukin ostajaehdokas, mutta seuraavan viikon tiistaina olisi kuulemma hyvin aikaa käydä koeratsastamassa poni. Sormet jännityksestä syyhyten merkitsin muistutuksen itselleni kalenteriin ensi viikon tiistaille. Vaikken mä todennäköisesti olisi mitään muistutuksia kyllä tarvinnut - en mä mitään muuta pystynyt juuri ajattelemaan niiden ikuisuudelta tuntuineiden päivien aikana kuin tuota ponia, jota mä olin menossa koeratsastamaan. Sen koeratsastuksen aikana selvisi hyvinkin nopeasti, että ponin kultainen ulkomuoto ei pettänyt. Se oli ihan täyttä kultaa sisältäkin. En tiedä, olinko koskaan siihen astisessa elämässäni edes ratsastanut niin hienoa ponia. Voikko ori suorastaan liiti allani ja mä leijailin vielä monta päivää sen ratsastuksen jälkeen pää pilvissä. Ei varmaan tarvitsisi edes erikseen mainita, miten hiton iloinen mä olin, kun myyjä laittoi mulle seuraavalla viikolla viestiä ja kysyi, vieläkö mä olisin kiinnostunut ostamaan orin. |
|
Vilma
•
Omistaja
Viestit: 24
Tykkäykset: 0
|
Julkaissut Vilma Mar 30, 2024 18:52:42 GMT
Kesä on ihmisen parasta aikaa10. elokuuta 2020 Äänekäs joutsenaura lipui Kavalniemen ylitse elokuisena kesäiltana. Niiden kuoroon yhtyivät jossakin lähistöllä surisevat kärpäset ja sirittävät heinäsirkat. Ilma oli tyyni. Samoin hevoset, jotka laidunsivat rauhallisesti järvenrannan tuntumassa. Canton kermanvärinen karva kylpi ilta-auringon lämpimässä valossa. Ori näytti varsin tyytyväiseltä nauttiessaan loppukesän antimista. Se oli pysynyt läpi kesän ihan mukavassa lihaskunnossa yhä käynnissä olevasta laidunkaudesta huolimatta. Ahkera sileätreeni, säännölliset maastoestehyppelyreissut sekä maastakäsittely olivat selkeästi tuottaneet tulosta. Niin, ja tietysti myös aktiivinen valmentautuminen ja läpi kesän tehdyt kisareissut. Vaikka Kajovaan muutto oli ollut ehkä meille molemmille aluksi aikamoinen kulttuurishokki, oltiin me oikeasti loppupeleissä kotiuduttu aika nopeasti. Maastoreissut hämärään aikaan olivat aluksi kuumottaneet. Samoin umpimetsissä liikkuminen ja lähitienoon tutkiminen ratsain. Oli oikeastaan aika hassua, miten luonnosta vieraantunut olo mulla oli vain muutaman Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen. Mä olin kuitenkin aina ollut luontoihminen ja synnyinseuduillani Keski-Suomessa metsissä samoilu kuului ihan mun arkipuuhiini. Varsin nopeasti mä aloin kuitenkin nauttia omasta rauhasta. Canton lisäksi pihaan alkoi ilmestyä muitakin hevosia ja ori selkeästi nautti siitä, että lauma oli pysyvä, eikä porukka ympärillä vaihtunut jatkuvasti sen mukaan, kuka päätti milloinkin vaihtaa tallipaikkaa tai lähteä muualle valmentautumaan. Sillä oli oikeasti tilaa liikkua ja se sai ulkoilla lähestulkoon kellon ympäri tuttujen tarhakaveriensa kanssa. Kunnollisten ulkoiluvermeiden, otsalampun ja koirien myötä mäkin pääsin yli paskahousuilustani ja uskaltauduin lähtemään maastoon säännöllisesti vaikka pimeälläkin - se nyt oli vain fakta, että Suomessa suurimman ajan vuodesta meillä oli aika pimeää päivisinkin. Mun oma pieni hevostilani alkoi vähitellen tuntua oikeasti kodilta. Ajatus sai hymyn nousemaan kasvoilleni, kun siinä laitumen aitalankkuihin nojaillessani tuijotin noita kauniita laiduntavia hevosia. |
|
