09.02.2020

Alamme pikkuhiljaa kotiutumaan rämäpäiden kanssa. Kössi on melko hyvin joka päivä leikkinyt Vilman collieiden kanssa, varsinkin vuoden ikäisen Lystin perässä juosten. Ainakin yksi väsytettävä vähemmän minulle. Neito taasen on kuin enemmän piikki perseessä. Tamma on viimeiset kaksi viikkoa leikkinyt ilmapalloa tai kaksijalkaista. Aina hevonen on pomppunsa ja potkunsa osoittanut poispäin minusta, mutta alkaa pikkuhiljaa jo ärsyttää suokin käytös. Olenkin antanut tähän asti Neidon juosta kentällä vapaana. Tänään ajattelin kyllä aiheuttaa itselleni treenin ja lähteä umpihankeen hevosen kanssa.

Neito on tullut toimeen uusien tarhakavereidensa kanssa melko hyvin, vaikka kumpikin tammoista huokavat aina syvään viedessäni ikinuoren tarhasta. Nytkin tamma nyplää riimunnaruaan koko matkan tarhasta talliin. En jaksaisi kuin ottaa loimen pois sekä vaihtaa riimun suitsiin ja liinaan, jonka jälkeen lähtisimme tarpomaan. Aurinko lämmittää vielä mukavasti, onhan kello vasta yksi iltapäivällä. Olen Kössin päästänyt taas temmeltämään Lystin ja Ilon kanssa Vilman valvovan silmän alle. Nainen vaikuttaa mukavalta, vaikken enempää olekaan jäänyt hänen kanssaan jutustelemaan - on ollut vähän kädet täynnä viisisataakiloisen kaakin kanssa. Vilma kyllä kertoi minulle oivan pellon, joka on tallin vapaassa käytössä talvikaudella sekä syksyllä puinnin jälkeen.

Neito nyplää nyt juoksutusraipan päätä, kun kävelemme kohti peltoa. Sentään kaikki jalat pysyvät maassa, vaikka kävelytahti aika reipas onkin. "Koska sä ajattelit kotiutua neitiseni", huokaisen syvään ja saan vain päänheilautuksen vastaukseksi. Tamma on selkeästi kerännyt melko paljon kierroksia uudesta paikasta, kavereista ja tästä tolkuttomasta lumen määrästä. Sitä oli paikoittelen minua puoleen sääreen asti, yleensä kuitenkin polven korkeudelle. Neitokaan ei mikään hirveän korkea ole, Kössistä puhumattakaan joten töppöjalka-team on hieman vaikeuksissa täällä Lapin talvessa. Suuntaamme pellolle, jossa ei nähtävästi kukaan ole vielä käynyt ja alan miettiä mikä olisi paras stragedia kävellä puoli reiteen yltävässä pulverilumessa. Neito näyttää nyt jo hieman epäilevältä, tämä varmaan arvasi että joutuu juoksemaan kun itse seison paikoillani. Kävelemme noin kymmenisen metriä pellolle, kunnes lähetän hengästyneenä hevosen kauemmas minusta. Neidon talvikarva on paksu ja on huvitavaa lumen yltäessä tamman vatsalinjaan asti. Saisi hevonen ainakin tehdä töitä liikkuakseen eteenpäin. Suomenhevosella on yllättävää kyllä korvat puoliluimussa, jota ei ikinä yleensä tee. Hahaa! Pieni voitto minulle, tiedän että tamma lähtisi märkänä pellolta pois eikä jaksaisi enään leikkiä ilmapalloa.

Neito on viistänyt itselleen jonkinnäköisen uran pellolle, mutta joutuu silti nostelemaan jalkojaan kunnolla ravatessaan ympärilläni. Hevosta on pitkästä aikaa oikein joutunut käskemään liikkeelle. Tamma ei ole edes yrittänyt kertaakaan pukitella vaan on täysin keskittynyt tarpomaan eteenpäin. Hankitreeni osoittautuikin oikein hyväksi kierrosten laskijaksi. Keskipäivän auringonsäteet leikkivät kauniisti tammani jouhilla ja hevosen hengitys höyryää ilmassa. Neito vingahtaa ja heilauttaa etujalkojaan, kun pyydän tamman laukkaan. "Tulihan se riiviö sieltä, senkin ikilapsi", naurahdan. Ei Neito yritä lähteä vetämään mihinkään suuntaan, joten tuo vinkuna tuntuu vain huvittavalta.

Emme ole kauaa pellolla, vain sen aikaa että saadaan kaikki askellajit käytyä läpi. Neidolla on kuitenkin koko rinnus märkänä kuolasta, tämä kerta kuolaa aina oli tilanne mikä hyvänsä. Hevonen haukottelee tyytyväisenä, mutta korottaa päänsä melkein heti korkealle ja korvat hörössä tallin suuntaan. Katson tamman kanssa samaan suuntaan ja huomaamme lähestyvän ratsukon. En vielä tunnista tallin hevosia kunnolla, joten en osaa yhtään sanoa kuka sieltä on tulossa. Lähdemme kuitenkin kävelemään ratsukkoa kohti ja mies huikkaakin iloisen tervehdyksen päästessämme lähemmäs. Kyseessä on siis Tuomas ja tämän melko komea oripoika Huli. Suomenhevoset hörähtävät toisilleen ystävällisesti, mutten päästä Neitoa liian lähelle oria. "Me ollaan menossa maneesille vähän hyppelemään, haluutteko joku päivä tulla kans?" Tuomas kysyy vähän takelellen. En ole varma punoittaako miehen posket kylmyydestä vai jostain muusta. Hyvin todennäköisesti pakkasesta. "Toki, ei ollakaa vielä maneesilla kertaakaan käyty", vastaan hymyillen. Neito alkaa kuopimaan hyvin suurieleisesti, tätä selkeästi kiukuttaa seistä paikoillaan. "Mahtavaa, sovitaan joku päivä, Vilmalta saat mun numeron", mies sanoo ja lähtee sen enempiä sanomatta taas kävelemään orinsa selässä. Tykkäsin olla ihmisten seurassa ja olisin mieluusti jäänyt höpöttelemään enemmänkin. Neito on jo kääntymässä Hulin perään, sillä he sentään liikkuivat. "Ei me sinne mennä neitiseni, me mennää kotio", ja lähden kävelemään. Tamma tulee innokkaasti tallustaen perääni.

Pyyhin Neidon rinnukset kostealla pyyhkeellä kuivaksi kuolasta. "Sä oot kyllä yks kuolatoope", huokaisen syvään. Vilma tulee kolmen läähättävän koiran kanssa tallin ovista sisään ja Kössi kiiruhtaa heti hyppimään Neidon naaman eteen kieli ilmaa lipoen. Kaksikolla oli ihan omituinen suhde, Neito laskee päänsä niin alas kuin käytävän narut antavat myöden ja Kössi heittäytyy selälleen tamman eteen, jolloin hevonen saa rapsutettua huulellaan koiran mahaa. Neito yltää juuri ja juuri huuli pitkänä rapsuttamaan gööttiä, sekä nämä hetket tuntuvat olevan ainoita kun kumpikin pysyivät rauhallisina. "Noi on kyllä ihan omaa luokkaansa", Vilma tokaisee ja käskyttää colliet yhteen karsinaan. Loimitan Neidon samalla kun äly&väläys viettävät tätä heidän herkkää hetkeään. "Älä muuta sano, nää on aina ollu tämmösiä", naurahdan. "Nousisitkos Kössi sieltä, viedää Neito ulos ja lähetää kotii", pyydän urokselta, joka näppärästi pyörähtääkin ylös ja tulee heti vasempaan jalkaani kiinni. Vilma tulee samalla oven sekä portin avauksella hakemaan Leslietä. "Hei muuten, kun kerkiit annatko mun numeron Tuomakselle? Törmättii tuolla tiellä toisiimme ja sovittiin et käydään sen kanssa maneesilla joku päivä", selittelen saatuani Neidon takaisin tarhan puolelle. Vilma suostuu pyyntööni mukisematta ja kiitän tätä. Minulla ei ole tallin puolelle enään asiaa, joten suuntaan Kössin kanssa autolleni. Uros on selkeästi väsymään päin, vaikka pirteästi minua seuraakin häntä heiluen. Koira hyppää ketterästi apukuskin jalkotilaan ja sitä kautta penkille. Laitan Kössin valjaat ja turvavyön paikoilleen, ennen kuin voin itse istahtaa kuskin paikalle. Koiralla on aina paitsi kotona kaulapanta, mutta liikenteessä ja lenkeillä myös valjaat. Tappijalka meneekin melko nopeasti kerälle penkille ja huokaisee syvään. Kotiin ei olisi kuin vajaan puolentunnin ajomatka, mutta kääryle selkeästi ei jaksa enään.

Piirrän pientä tilaustyötä, kun puhelimeni pirahtaa. Huomaan viestin lähettäjän olevan tuntematon numero ja nostan hieman tylsistyneenä luurin käteeni. Profiilikuvassa on tuttu naama - Tuomas, ja alankin heti viestiä lukemaan; "Hei Tuomas täällä! Vilma anto tän numeron, maneesille käynti mulle sopis oikeestaan milloin vain". Vastaan ettei itsellekkään ole väliä, mieluiten kuitenkin vasta parin päivän päästä. Lasken puhelimen alas ja jatkan Kössin kasvattajan pyytämää piirosta loppuun. En tehnyt pelkkiä arkkitehdin töitä, vaan piirtelin silloin tällöin myös ihan muita tilaustöitä huvikseni. Mitään suurta bisnestä se ei ollut ja hyvin hidastempoista muutenkin. Puhelin pärähtää uudestaan, mutten jaksa sitä katsoa samantien, piirtoinnostus häviäisi muuten pian. Kössi nukkuu kuorsaten jalkojeni päällä, varpaani ei ainakaan pääse paleletumaan. Pian puhelin alkaa kuitenkin tärisemään, jolloin minun on pakko vastata tulevaan puheluun. "Moi systeri! Äiti käski soittaa ja kysyy muistitko että mä tuun parin viikon päästä sinne hiihtoloman viettämään", Samuelin ääni hölöttää korvaani. Leveä hymy leviää heti kasvoilleni, soittaja on oikeasti poikani. Samu ei kyllä itsekään sitä tiennyt, hän luuli olevansa vain iltatähti vanhemmilleni, joita piti myös vanhempinaan. Teiniraskaus ei ollut minulle helppo, ja Samun parhaaksi päädyttiin hänen isovanhempien kanssa tälläiseen ratkaisuun. "Moikka Samu! Tietenkin me ollaan täällä jo valmiita. Muista ottaa sit ne pilkkihaalarit mukaan, täällä on kylmempi kuin siel lämpimäs Muurames", naurahdan. Juttelemme matkan järjestelyistä ja lupaan hakea Samun juna-asemalta ensi viikon lauantai-aamuna. Samuel viettäisi perjantain ja lauantain välisen yön junassa, muttei tämä nuorta herraa haitannut. Lopetamme puhelun ja itselläni on edelleen hymy huulilla sammuttaessani tietokoneen ja suunnaten iltavalmisteluihin ennen nukkumaanmenoa. Kössi herää myös nopeasti unestaan ja lähtee seuraamaan minua kuin hai laivaa. Tuomaksen viimeisintä viestiä en enään edes muista katsoa.